Kauneusleikkaukset koirille, turhuutta vai tarpeellisuutta?

Koiranäyttelyt ovat päässeet jopa televisioon ja niiden suosio on kasvanut jatkuvasti. Suurimmissa näyttelyissä on kymmeniä tuhansia osallistujia ja jopa satoja tuhansia katsojia. Tämä on kuitenkin johtanut myös sellaiseen ulkonäön tavoitteluun koirilla, joka ei aina ole tarpeen, eikä missään nimessä edes turvallista. Alta löytyy 3 omituista leikkausta, mitkä on suunniteltu lähinnä kauneus mielessä pitäen. Osasta voi olla myös muuta hyötyä, mutta osa on luotu vain ihmisten iloksi.

  • Tekokivekset

Koirien inhimillistäminen on jatkuvasti kasvava ongelma ja viimeisimpiä esimerkkejä siitä on tekokivesten käyttäminen. Tämä tarkoittaa sitä, että kun koira kastroidaan eli sen kivekset poistetaan jottei se pääse lisääntymään tai terveydellisistä syistä, laitetaan tilalle tekokivekset. Tämä saa koiran näyttämään samalta kuin ennen leikkausta, eikä takapää omistajien mukaan näytä enää hassulta, jossa tyhjät pussit vain roikkuvat. Jotkut omistajat väittävät sen vaikuttavan ulkonäön lisäksi myös koiraan henkisesti, sillä näin koiran ei ajatella tajuavan olevansa leikattu. Tällä väitteellä tuskin on paljoa perää, sillä hormonitoiminta on kuitenkin muuttunut ja koira tuskin tulee mittaamaan käytöstään sen mukaan, riippuuko pussien sisällä jotain vai ei.

  • Koirien nenäleikkaus

Tämä leikkaus voi kuulostaa hyvin omituiselta, mutta itse asiassa sillä on terveydellisiä hyötyjä, kun sitä käytetään sellaisille roduille, joilla on hengitysvaikeuksia. Näihin kuuluvat esimerkiksi mopsit, bulldogit ja tietyt terrierit, joilla on synnynnäisiä hengitysvaikeuksia, jotka voidaan lähes kokonaan parantaa leikkauksen avulla. Joskus tätä käytetään kuitenkin muokkaamaan sellaisen koiran kuonoa, jolla ei ongelmia ole ja tämä tehdään vain ulkonäöllisistä syistä, jolloin leikkauksen tarpeellisuus on hyvin kyseenalainen.

  • Rintaleikkaus

Ylipainoisen lemmikin onnistuneen laihdutuskuurin tai pennutuksen jälkeen nartun nisät voivat roikkua pitkällä ja näyttää hyvin erilaiselta kuin tätä ennen. Koirille tarjotaan myös rintojen pienennysleikkausta, jossa rinnat korjataan näyttämään samalta kuin aikaisemmin. Tällä tuskin on erityisempää terveydellistä hyötyä kenellekään, jollei omistajien silmiä lasketa ja kun otetaan huomioon että useimpien koirien nisät ja maitorauhaset palautuvat lähes entisen näköiseksi ajan kanssa, on leikkaus turha. Niissä tapauksissa joissa sitä käytetään poistamaan kasvaimia, tai muita ongelmia, on siitä myös terveydellistä hyötyä.

Leave a Reply

Name *
Email *
Website