Trimmaamalla koiran päästä neliö?

Trimmaaminen on saanut alkunsa siitä, kun työkoirille tuli keksiä mahdollisimman tehokas karvapeite, joka siis lämmitti tärkeitä kehonosia, muttei estänyt esimerkiksi sulavaa liikkumista tai metsässä juoksemista. Jalostuksen ja näyttelyiden yleistyessä ja tarkentuessa trimmaamisesta tuli jotakuinkin taiteen muoto, jossa parhaiten pärjäsivät ne, joiden turkki oli moitteettomaan kuntoon leikattu, vaikka rakenne itsessään olisikin voinut olla heikompi kuin muilla yksilöillä. Yleisistä leikkauksista ja trimmaamisesta tuli jopa tiettyjen rotujen vaatimus, näistä parhaiten esimerkiksi sopii esimerkiksi villakoira, jonka jo lapset usein mieltävät suuren kiharaisen ja pallomaisen harjan omaavaksi ja muuten nakuksi lukuun ottamatta hännän, alaselän ja tassun karvoja.

Trimmaaminen on kuitenkin saanut uutta tuulta alleen viimeisimpien vuosien aikana, kun sitä on alettu tekemään myös huvin vuoksi ja mitä erikoisemmat visiot mielessä. Lämpimissä maissa paksun turkin omaavat koirat ajellaan usein kaljuiksi, tai lyhytturkkisiksi, käytännön syistä, mutta omistajan iloksi voidaan jättää esimerkiksi häntätupsu ja harja, mikä saa koiran näyttämään leijonalta, tai muulta hauskalta otukselta. Inspiraatiota voidaan saada mistä vain, esimerkiksi uhkapelejä casumo kasinolla pelaava omistaja voi pyytää trimmaajaa jättämään neliapilan muotoisen alueen muuten kaljun, tai lyhytkarvaisen, koiran iholle, tuomaan onnea jännittäviin hetkiin. Näin koira edustaa myös omistajaa ja yhdessä voidaan nauttia tekemisestä, oli se sitten vaikka slottien pelaamista nettikasinolla, tai golfista nauttimista viheriöllä.

Uusimpiin trendeihin kuuluu myös Aasiasta lähtöisin oleva idea, jossa koiran pää trimmataan mahdollisimman tarkasti esimerkiksi neliöksi tai palloksi. Nämä lähinnä hienojen puutarhojen trimmattuja kasveja muistuttavat leikkaukset ovat saaneet ihmiset hurmaantumaan trimmaamisesta ja siitä, miten suloiselta koiran saakaan näyttämään. Kuvat mitä mielenkiintoisemmista leikkauksista leviävät sosiaalisen median kautta nopeammin kuin koskaan aikaisemmin ja tämän takia trendit löytävätkin tiensä maailman joka nurkkaan hyvin lyhyessä ajassa.

Jokaisen koiran turkki ei tähän sovellu. Pään ympärillä on oltava reilusti karvaa, josta neliö voidaan muotoilla. Turkki tulee vaatimaan jatkuvaa ylläpitoa, jos ulkonäkö halutaan säilyttää varsinkin kuumassa ja kosteassa ilmastossa. Tämä voi olla täysin turha harrastus, eikä siitä ole koiralle hyötyä, mutta on huomioitava että ne omistajat, jotka ovat valmiit panostamaan lemmikkiinsä millä tahansa tavalla, harvemmin kohtelevat tätä kaltoin tai hylkäävät sitä. Samalla turkin kunnossapito on varmaa, jolloin trimmaamoihin ei tule niin paljon asiakkaita, joiden välinpitämättömyys turkin hoitoa kohtaan lähentelee jo eläimen rääkkäämistä. Huopaantunut turkki vetää puoleensa bakteereita sekä aiheuttaen pahaa vahinkoa iholle.